Nippoli vuonna 2019

Tämä on Nippoli ry:n virallinen toimintakertomus vuodelle 2019, jonka kynäniekka on kyseisen vuoden puheenjohtaja Simo Hovanen. Julkaisuun lisätty kuvia lukukokemuksen parantamiseksi.

Aluksi 

Lukuvuosi 2019 oli 14. vuosi Nippolin historiassa (yhdistys perustettu kesällä 2005). Nippolin yhdistystoiminta on pysynyt melko samanlaisena jo monia vuosia, joten myös vuonna 2019 yhdistyksen tarkoituksena on ollut jälleen tuoda yhteen Japanin kielestä ja japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneita suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin opiskelijoita, sekä erityisesti japanilaisia vaihto-opiskelijoita, jotka eivät opintojensa kautta muuten välttämättä tutustuisi toisiinsa.

Nippolin yhdistystoiminta onkin paitsi samalla hyvin kansainvälistä, myös melko poikkitieteellistä jäsentemme ja tapahtumakävijöidemme ollessa tekniikan, kauppatieteiden kuin taiteidenkin alalta Aalto-yliopistosta. Toiminnassamme on ollut mukana opiskelijoita myös muista yliopistoista ja korkeakouluista varsinkin pääkaupunkiseudulta, sekä muilta paikkakunnilta. Yhdistyksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on myös vuosia ollut pyrkimys edistää varsinaista japanin kielen lähiopetusta Aalto-yliopistossa.

Lukuvuonna 2019 Nippoli päätti yhdistyksen kokouksessaan yksimielisesti 25.1.2019 ilmoittautua Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin rekisteröidyksi yhdistykseksi nimellä Nippoli ry. Samassa kokouksessa Nippolille hyväksyttiin myös uudet yhdistyksen säännöt rekisteröitymistä varten.

Vuoden 2019 aikana Nippoli jatkoi perinteisten saunailtojen järjestämistä, mutta muutamia uusia tapahtumia myös kokeiltiin uudistuneen hallituksen kesken. Nippoli teki myös vuoden aikana useita erilaisia hankintoja, kuten muun muassa uusien haalarimerkkien teettämistä sekä useita yhdistyksen toiminnalle tärkeiden varusteiden hankintoja. Myös yhdistyksen nettisivut uudistettiin kevätlukukauden 2019 aikana (esimerkiksi tapahtumablogin pitoa yhdistyksen toiminnasta, kuvagalleria) sekä yhdistykselle luotiin uudet sometilit Facebookkiin, Twitteriin ja Instagramiin. Yhdistykselle perustettiin LINE – sovellukseen myös tiedotus- sekä keskustelukanava tulevia tapahtumiamme varten. Nippoli myös päätti keväällä 2019 yhdistyksenkokouksessaan vaihtaa vanhan yhdistyslogonsa uuteen sekä vaihtaa yhdistyksen pitkäaikaisen pankkitilin Nordeasta Holviin. Samalla yhdistykselle päätettiin hankkia saunailtojen sekä muiden mahdollisten tapahtumien maksuliikennettä helpottamaan SumUp -kortinlukija. Jämeräntaival 1 -osoitteessa sijaitsevaa varastotilaa yhdistys käytti yhä vuonna 2019 aktiivisesti, sillä muiden suurempien (ja vapaiden) varastotilojen kartoitus lukuvuoden aikana osoittautui toistaiseksi tuloksettomaksi.

Oliver Warelius piirsi logon karpin tilaustyönä, muu design on rahastonhoitaja Kalle Lounelan käsialaa.

Nippolin hankintoja vuonna 2019

Vuoden 2019 aikana Nippoli pystyi tapahtumien tuottojen ja hieman aikaisempaa suuremman AYY:n apurahan ansiosta tekemään mittavia hankintoja, joilla yhdistyksen yleistä ilmettä tapahtumissa ja varusteita pystyttiin päivittämään. Eräs merkittävimmistä oli SumUp -kortinlukijan hankinta, joka helpotti huomattavasti yhdistyksen rahaliikenteen hallintaa tapahtumien yhteydessä myytyjen merkkien ja sisäänpääsymaksujen osalta. Yhdistys myös osti itselleen oman domain -nimen ja WordPress -jäsenyyden, jotta nettisivumme pystyttiin uudistamaan monien vuosien jälkeen modernimmiksi. Samalla yhdistyksemme rekisteröityi PRH:n yhdistysrekisteriin rekisteröidyksi yhdistykseksi, joka mahdollisti Googlen yhdistyksille myöntämien G Suite -tunnuksien käyttöönoton paremman tietoturvan ja yhdistyksen kirjanpitoon ja muun materiaalin säilömisen osalta Googlen pilvipalvelussa. Yhdistys myös teetätti vuoden aikana uusia haalarimerkkejä uudella kuviolla. Pankinvaihdos tehtiin Nordeasta Holviin, joka yhdistyksen hallituksen mielestä tarjosi paremmat ja kustannuksiltaan halvemmat pankkipalvelut tämän kokoluokan yhdistyksille. Yhdistyksemme myös hankki tukkukortin saunailtojen tulevia massahankintoja ajatellen.

Suurimpia välinehankintoja vuoden aikana oli saunailtojen vakiotavaroiden (kertakäyttöastiat, ruokatarvikkeet, lautasliinat, käsipyyhkeet) lisäksi yhdistyksen uudella logolla varustetun banderollin suunnittelu ja tilaaminen. Samalla ostimme myös yhdistykselle oman telttana toimivan paviljongin, ja näille molemmille tulikin jo käyttöä varsinkin syksyn fuksitapahtumissa. Toukokuun hanamitapahtumaa varten hankimme myös keittiötarvikkeita (kattiloita, pannuja, säilytyslaatikoita, veitsiä jne.) lisää, sillä saunailloissa olemme huomanneet tarvitsevamme välillä ylimääräisiä kulhoja, kippoja ja kokkausvälineistöä. Vuoden aikana hankimmekin mittavan määrän näitä erilaisia tarvikkeita, ja kävimme useamman kerran tukussa ostamassa kerralla enemmän inventaariota saunailtoja varten. Yhdistyksemme vuosimenot olivatkin melko suurehkot näitten erinäisten hankintojen takia, mutta hallituksemme näki onnistuneiden tapahtumien osalta saamamme palautteen ja näkyvyyden perusteella kyseisten hankintojen olleen tärkeitä investointeja.

Nippolin tapahtumia vuonna 2019

Saunaillat

Nippolin ydintoiminta on lähes aina keskittynyt noin neljä kertaa vuodessa järjestettävien saunailtojen ympärille, ja tämä perinne jatkuikin vuonna 2019 jokseenkin samanlaisena kuin aikaisempinakin vuosina, tosin tietyin muutoksin. Saunailtoja järjestimme vuonna 2019 jälleen siis neljä kappaletta, kaksi kumpanakin lukukautena (pe 9.2., pe 12.4., pe 4.10. ja su 24.11.). Saunaillat järjestettiin pääsääntöisesti Otakaari 18 -rakennuksessa sijaitsevassa Ossinsaunassa, lukuunottamatta syyslukukauden ensimmäistä saunailtaa joka järjestettiin jälleen perinteisesti Otaniemen rantasaunalla. Saunailtojen budjetit olivat aikaisempia vuosia hieman suurempia, sillä näin pystyimme tarjoamaan enemmän monipuolisempaa ruokaa kävijöille saunailloissa. Pääsymaksu myös nostettiin 8 € suuruiseksi aikaisemman 6 € sijasta, ja vaikka tämä aiheuttikin hieman ihmetystä joissain vakiokävijöissä niin ylipäätänsä sisäänpääsymaksua ei koettu liian korkeaksi. Saunailtojemme ideana on aina ollut tarjota erinomaisia poikkitieteellisiä mahdollisuuksia kulttuurivaihtoon, saunomiseen, sekä herkullisten suomalaisten ja japanilaisten ruokien nauttimiseen.

Kevään 2019 saunaillat yllättivät hallituksen erittäin positiivisesti, sillä helmikuun tapahtumassa rikottiin Nippolin Ossinsaunan kävijäennätys noin 56 henkilön osallistuttua tapahtumaan illan aikana. Illan aikana tapahtumassa kävikin paikalla aikaisempien vakiokävijöiden ja vanhojen yhdistyksen aktiivien lisäksi liuta uusia kävijöitä, jotka eivät olleet Nippolin tapahtumissa ennen vierailleet. Huhtikuun saunailta oli myös erittäin onnistunut, kävijämäärän noustessa jälleen yli 50 hengen lukemaan. Molemmissa näissä saunailloissa oli paikalla, vakioavustajien lisäksi siis, muutamia uusia ulkopuolisia apukäsiä auttamassa niin ruoanlaiton kuin siivouksenkin parissa. Tilat kävivät Ossinsaunalla osittain ahtaiksi jossain kohti iltaa ja uudella hallituksella olikin hieman hakemista vielä saunailtojen kaikkien asioiden yksityiskohtaisessa järjestämisessä, mutta lopputuloksena molemmat kevään saunaillat koettiin yhdistyksessä menestyneiksi. Saunailtojen tuotot myös ylittivät asetetun budjetin, joten kyseisistä tapahtumista Nippoli jäi hieman plussan puolelle kulujen jälkeen. Saunoissa kokeiltiin myös erilaisia porrastettuja saunavuoroja (naiset/miehet/sekasauna) vaihtelevalla menestyksellä, ja hallitus oppikin näiden perusteella syksyn saunailtoja varten paremmin aikatauluttamaan saunavuorot tapahtuman ajaksi.

Syksyn ensimmäistä saunailtaa varten oli vuokrattu Rantasauna kaikkine herkkuineen – molemmat, ison sekä pienen tilan saunat, mutta myös palju.

Syksyn saunaillat olivat valitettavasti hallituksen näkökulmasta hieman epäonnistuneita kumpainenkin. Pitkään suunniteltu ja isoksi kävijäryntäykseksi ennakoitu syyslukukauden rantasaunatapahtuma jäi pahasti vajaaksi tavoitellusta kävijämäärästä, vaikka Nippoli olikin vuokrannut koko kyseisen saunarakennuksen sekä paljun käyttöön tapahtumaa varten. Saunaillan kulut olivat yksittäisinä koko vuoden tapahtumabudjetista suurimpia, sillä ruokaa, juomaa ja tarvikkeita hankittiin valtavia määriä muun muassa tukusta. Kävijöiden joukossa toivottiin olevan uusia Aallon opiskelijoita ja muita mahdollisia toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä runsain mitoin mahdollisiksi tulevaisuuden uusiksi yhdistysaktiiveiksi tai auttajiksi, mutta tällaisia henkilöitä ei valitettavasti näyttänyt ilmaantuvan kovin paljoa saunailtaan. Hallituksen käsityksen mukaan kaikilla kävijöillä oli kuitenkin erittäin viihtyisää saunaillassa ja yhdistys saikin sekä kehuja muun muassa järjestelyistä, ruoasta ja paljusta. Puheenjohtajan ollessa kuitenkin Japanissa tuolloin vaihdossa oli hallitus erittäin alimiehitettynä, ja Rantasaunan järjestäminen koettiinkin sekä ennakkoon että illan aikana erittäin raskaaksi ja työlääksi näin pienelle järjestäjäporukalle. Varsinkin ruoanlaitto isomman mittakaavan tapahtumissa vaatii yhdistyksen toimitsijoilta aina suurehkoa työpanosta, mutta toisaalta monipuolinen ruokatarjonta on kerännyt kaikissa saunailloissa aina kävijöiltä paljon kehuja. Perinteinen pikkujoulusauna järjestettiin kalenterivarauksista ja aikataulullisista ongelmista johtuen poikkeuksellisesti sunnuntaina. Kävijöitä kuitenkin riitti tästäkin huolimatta noin 30 henkilön lukeman verran, mikä toki oli odotettua pienempi osallistujamäärä. Japanilaista ruokaa tapahtumassa ei tarjottu poikkeuksellisesti myöskään sillä kyseisestä asiasta vastaava emäntämme ei kyennyt osallistumaan tapahtumaan tällöin. Suomalaisia perinteisiä jouluruokia kuitenkin tarjoiltiin sekä joulupipareita, joiden tekemiseen ja koristeluun kävijöillä oli mahdollisuus ottaa osaa halutessaan. Tällainen aktivoiva tekeminen näyttikin olevan erittäin suosittua toimintaa, ja hallitus onkin pohtinut tulevaisuutta varten muitakin vastaavia mahdollisuuksia kävijöille osallistua tapahtumissa enemmän.

Vuoden aikana järjestetyistä saunailloista Nippoli sai kuitenkin myös rekryttyä muutaman aktiivisen auttajan tuleviin tapahtumiin ja/tai saunailtoihin avustamaan tarvittaessa. Tarkoitus olisi kuitenkin tulevaisuudessa yrittää vieläkin paremmin mainostaa saunailtoja ennakkoon ja saada lisää ihmisiä kiinnostumaan vakituisiksi kävijöiksi ja mahdollisesti myös apukäsiksi. Japanin kurssien jatkuminen Aallon opetuksessa on kuitenkin avannut mahdollisuuksia promota yhdistyksen toimintaa ja tapahtumia uusille ihmisille jatkossa.

Tilojen pienestä koosta huolimatta Ossinsauna on koettu kuitenkin sopivaksi yhdistyksen tulevillekin saunailloiksi niin sanotusti vakiopaikaksi järjestää näitä tapahtumia.

Talvipäivä 2019

Nippoli otti osaa tammikuussa 2019 järjestettyyn fuksien talvipäivän rastikierrokseen. Käytimme edellisten hallitusten hyväksi havaittua rastiaktiviteettia jälleen uudestaan, eli pidimme eräänlaisen japanilaisten kanjimerkkien muodostamiseen liittyvän rastipisteen. Rastilla käyneiden ryhmien oli siis tarkoitus muodostaa kehoillaan koordinoidusti valitsemamme kanjimerkki lattialla tai seisten, tyylin ollessa mahdollisimman vapaa. Pisteytimme mielikuvituksellisimmista toteutuksista täten ryhmien aktiviteetin kyseisellä rastilla. Samalla mainostimme tulevia kevään saunailtojamme, yhdistyksemme toimintaa ja myimme jonkin verran vanhoja haalarimerkkejämme. Rastinpitäjien mielestä idea oli toimiva ja suunnistavilla ryhmillä vaikutti olevan viihtyisää ottaessaan osaa rastillamme.

Radiodiodi 2019

Nippoli osallistui huhtikuussa 2019 Otaniemen oman wappuradion Radiodiodin toimintaan pitämällä useamman tunnin radio-ohjelman suorassa lähetyksessä. Ohjelman nimenä oli ”Anime, samurait ja sushi”, jossa keskustelimme yleisesti Japaniin ja japanilaiseen kulttuuriin liittyvistä asioista muutaman yhdistyksemme aktiivin kesken. Mainostimme myös ohjelmassamme tietenkin Nippolin yhdistystoimintaa ja tulevia tapahtumia. Radio-ohjelman pitämisestä jäi positiivinen fiilis hallitukselle, ja tarkoituksena olisi myös tulevaisuudessa varmastikin jälleen osallistua wappuradioon tällaisen ohjelman merkeissä.

Roihuvuoren Hanami -juhla

Nippoli osallistui toukokuussa 2019 Roihuvuoren kirsikkapuistossa vuosittain järjestettyyn Hanami -juhlaan sunnuntaina 19.5.2019. Yhdistyksemme päätti perinteisen hanamipiknikin sijasta tehdä kuitenkin jotain erilaista, ja olimmekin suunnitelleet kevään mittaan kahden Aallon japanilaisen vaihto-opiskelijan Mayumin ja Yousuken kanssa kyseiseen juhlaan osallistumista heidän suunnittelemansa ja rakentamansa japanilaisen jalkakylvyn osalta. Tämän lisäksi halusimme osallistua tapahtumaan oman ruokakojumme muodossa, jossa päivän mittaan myimme saunailloistamme tutuksi tulleita pieniä japanilaisia ruoka-annoksia.

Sekä japanilainen jalkakylpy että ruokakoju olivat valtaisia menestyksiä ja kävijöitä riitti arviomme mukaan useita satoja päivän aikana. Jalkakylpy varsinkin houkutteli paikalle ihmisiä laajalta ikähaarukalta, ja useimmat jäivätkin vähintäänkin kyselemään ja ihmettelemään kyseistä rakennelmaa vaikkeivat he olisi muutoin itse kokeilleet kylpyä. Ruokakojullamme kävi myös väkeä sankoin joukoin ja lopulta jonoa kasaantui niin paljon, että koko mukana ollut porukka joutui työllistetyksi lähes tauotta. Valmistamamme liharuoka loppui valitettavasti kesken jo ensimmäisten tuntien aikana, mutta jatkoimme vielä iltaan asti sushin, misokeiton ja vihreän teen myyntiä, kunnes kirsikankukkapuiston kävijät alkoivat hiljalleen lähteä ja tapahtuma oli järjestäjien osalta jo lopuillaan. Yhdistyksemme toimintaa hanamia varten tuki AYY:n Otakut -yhdistys kalustelainaamisen osalta, sillä saimme heiltä muun muassa tuoleja, pressuja ja teltan lainaan kyseistä tapahtumaa varten. Tapahtumasta jäimme lopulta kulujen jälkeen vain juuri ja juuri hieman voitolle, mutta saimme yhdistyksellemme valtavan paljon hyvää näkyvyyttä sekä tulevien tapahtumiemme ja toimintamme mainostusta. Japanilainen jalkakylpy myös keräsi näkyvyyttä mediassa.

Liikuteltava jalkakylpy sai tunnustusta myös tapahtumien ulkopuolelta. Projektia pyörittänyt tiimi voitti toisen sijan palkinnon SDG Design International Awards 2019 -kilpailussa!
Lisätietoja (lähinnä japaniksi): https://www.sdgs.design.kyushu-u.ac.jp/awards/result/

Desucon 2019

Nippolin hallitus päätti osallistua kesäkuussa 2019 Lahden Sibeliustalossa järjestettävään anime- ja mangatapahtumaan Desuconiin. Tapahtumassa pidimme eräänlaista miehitettyä yhdistyspöytää tapahtuman kävijöille viikonlopun aikana, jossa mainostimme yhdistyksemme toimintaa ja myimme muun muassa yhdistyksemme haalarimerkkejä. Meillä oli mukanamme Japanista tuotuja pieniä makeisia, yhdistyksemme uusi banderolli sekä tabletti, jossa pyöri slideshow tapahtumiemme kuvagalleriasta. Desuconin kohderyhmän huomioiden arvelimme sieltä löytyvän uusia kävijöitä tapahtumiimme pääkaupunkiseudulla. Pöydällämme kävikin joitain henkilöitä kyselemässä tapahtumistamme ja yhdistyksestämme, mutta noin yleisesti ottaen yhdistyspöydän pitäminen ei ollut kovin merkittävää kävijäkunnan kasvattamisen tai uusien aktiivien rekryämisen näkökulmasta.

Aalto Day One – Aalto Party 2019 

Nippoli osallistui 3.9.2019 järjestettyyn Aalto Partyyn Alvarin Aukiolla muiden Aallon yhdistysten tapaan pitämällä yhdistystelttaa. Mukanamme tapahtumassa oli myös Roihuvuoren Hanami -juhlassa esittelemämme japanilainen jalkakylpy, jota jälleen hoitivat samat Aallon japanilaiset vaihto-opiskelijat kuin aikaisemmin. AYY:n kautta lainaamallamme teltalla mainostimme uusille opiskelijoille toimintaamme sekä myimme yllättävän paljon uuden designin haalarimerkkejämme. Promosimme myös tulevaa Rantasaunalla tapahtuvaa saunailtaamme uusien kävijöiden ja yhdistysaktiivien toivossa. Juttelimme myös small talkin muodossa Japanista ja japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneiden erilaisten ihmisten kanssa ja kerroimme Aallon mahdollisuuksista opiskella japanin kieltä tulevalla syyslukukaudella. Yleisesti ottaen Aalto Party oli yhdistyksemme hallituksen näkökulmasta erittäin menestynyt päivä, ja saimme muun muassa mainostettua tulevaa rastiamme Otasuunnistuksessa.

Jalkakylpy veti väkeä puoleensa koko tapahtuman ajan.

Otasuunnistus 2019

Syksyn uusien opiskelijoiden perinteisessä rastisuunnistuksessa pidimme kahden päivän ajan jälleen kanjimerkkirastiamme kuten Talvipäivän aikana. Tällä kertaa käytössämme oli juuri hankkimamme upouusi paviljonki, jonka suojissa järjestimme rastitoimintamme yhdessä yhdistyspöydän kera. Rasti oli talvipäivää huomattavasti suositumpi, ja olimmekin Otakut -yhdistyksen vieressä lokaatiomme osalta, joten kyseiselle pienelle alueelle sattui useita japanilaisesta kulttuurista ja kielestä kiinnostuneita opiskelijoita lähes jonoksi asti. Molempina päivinä ryhmiä kävi tapahtuman alusta lähes loppuun asti tauotta, ja saimmekin jälleen mainostettua sekä tulevaa saunailtaamme että yhdistystämme mielestämme erittäin onnistuneesti mahdollisimman laajalle joukolle opiskelijoita poikkitieteellisesti. Rastin yhteydessä myimme jälleen haalarimerkkejämme enemmän kuin olimme alun perin odottaneet, sekä jaoimme tietoa Aallon japanin kielen kursseista kiinnostuneille.

Otasuunnistuksen kanjirastille osallistui kymmeniä fuksiryhmiä kahtena eri päivänä.

Tarkempaa raporttia näistä yhdistyksemme tapahtumista löytyy nettisivuiltamme osoitteesta: https://nippoli.fi/2019/09/15/collection-of-news-from-facebook-and-pictures-from-aalto-day-otasuunnistus/

Nippolin muu toiminta vuonna 2019

Opintopiirejä

Hallituksen jäsenten muista yhdistystoimista ja rajallisesta ajasta johtuen opintopiirejä ei valitettavasti järjestetty lukuvuonna 2019 ollenkaan, sillä edellisten vuosien vetäjät eivät enää jatkaneet yhdistyksen aktiivitoiminnassa mukana. Japanin kielen opetuksen loppuminen vuonna 2016 Aallossa myös osaltaan aiheutti sen, ettei uusia opintopiireistä kiinnostuneita opiskelijoita ole ollut helppoa löytää yliopistosta. Japanin kurssiopetuksen palaaminen Aallon Kielikeskuksen opetustarjontaan syksyllä 2019 kuitenkin avasi mahdollisuuden hallitukselle harkita tulevaisuudessa opintopiirien järjestämistä seuraavana toimintavuotena, mikäli mahdollisia uusia innokkaita osanottajia löydetään kyseisiltä kielikursseilta.

Piknikkejä 

Alustavista suunnitelmista huolimatta Nippoli ei valitettavasti järjestänyt perinteisiä piknikkejä vuonna 2019. Hallituksen kiireiden vuoksi kesäksi kaavailtu piknik Suomenlinnaan jäi järjestämättä, ja Roihuvuoren Hanami -tapahtumassa toukokuussa lähes koko hallitus oli yhdessä toimihenkilöiden kanssa organisoimassa pitkin päivää yhdistyksemme teltalla ruoan sekä juoman myyntiä, joten myös tällöin piknikkiä ei ehditty järjestämään. Hanami -tapahtumaan kaavailtiin alun perin piknikkiä yhdessä Helsingin yliopiston Aasian, Afrikan ja Lähi-idän kielten ja kulttuurien ainejärjestön Karavaani ry:n kanssa, mutta tämä jäi toteutumatta aikataulullisten ongelmien ja järjestäjäpulan takia. Piknikkejä on kuitenkin varmasti tarkoitus järjestää vielä tulevaisuudessa, sillä Nippolin hankkima uusi paviljonki sopii yhdessä yhdistyksen varaston muiden kalusteiden kanssa mainiosti isommankin piknikin järjestämiseen.

Edunvalvontaa 

Nippoli on viime vuosina pyrkinyt kulisseissa palauttamaan japanin kielen opetuksen Aalto- yliopistoon yhteistyössä edellisen japanin kielen lehtorimme Junichiro Okuran kanssa, sekä olemalla yhteydessä myös Japanin suurlähetystöön. Metropolian kurssit eivät ole olleet opiskelijoiden kannalta yhtä hyvä ratkaisu kuin aikaisemmat japanin kurssit Aallossa, joten tavoitteenamme on ollut saada kurssit takaisin Aallon opiskelijoiden saataville Kielikeskuksen opetustarjontaan.

Hallitus toimitti loppuvuodesta 2018 addressin Aallon Kielikeskuksen johtajalle Heidi Rontulle. Tapasimmekin Kielikeskuksen johtoa yhdessä Heidi Ronnun kanssa maaliskuussa 8.3.2019 edellisen Nippolin hallituksen puheenjohtajan kanssa, jossa saimme kuulla Aallon suunnitelmista palauttaa japanin kielen opetus syksyllä 2019 takaisin opetustarjontaan niin kutsutun Kivako -hankkeen muodossa. Tässä projektissa oli tarkoituksena edistää vieraiden kielten opintopolkutarjontaa suomalaisissa korkeakouluissa sekä alueellisena että valtakunnallisena yhteistyönä. Aallon osalta tämä tarkoitti tällä sitä, että japanin opetuksessa (Metropolian kautta tarjottavien kurssien lisäksi) tapahtui syksystä 2019 lähtien muutos opetussuunnitelmassa eräänlaisena pilottihankkeena, jossa tarkoitus oli tarjota japanin opetusta A1 -tasolta aina A2 -tasolle asti (noin 12 op yhteensä). Nämä kurssit toteutuivatkin Japani 1 ja Japani 2 -kurssien muodossa, jotka olivat menestyksiä ainakin osanottajien määrässä, sillä tietääksemme kurssien molemmat ryhmät saivat täydet ilmoittautumiset weboodissa. Osa hallituksemme jäsenistä osallistui näille kursseille tavoitteenaan tutustua uusiin japanin kielen opiskelijoihin ja tuoda yhdistyksemme toimintaa heille tietoon. Yhdistyksemme rahastonhoitaja, sihteeri sekä japanilainen vaihto-opiskelijamme Mayumi kävivätkin kertomassa Nippolista molemmille Japani 1 -kurssiryhmille syksyn lähiopetuksen yhteydessä.

Tällä hetkellä japanin opetusta on siis mitoitettu hankkeessa vain neljän 3 op kurssin verran, mutta jatkoa saattaa seurata myöhemmin riippuen kurssien saamasta palautteesta ja rahoituksesta. Toistaiseksi Nippoli pitää kyseisiä kursseja onnistuneina toteutuksina sen suhteen, että näemme tulevaisuudessa japanin kielelle olevan entistä enemmän mahdollisesti Aallon opiskelijoiden keskuudessa kysyntää jatkokurssien muodossa, ja hallituksemme jatkaakin vuonna 2020 yhä aktiivisesti kielten opiskelijoiden edunvalvontaa sekä japanin kielen opetukseen liittyvien asioiden tiedottamisesta yhdistyksemme somekanavien ja sähköpostilistojemme kautta. Toivomme myös löytävämme kyseisiltä kursseilta mahdollisia kiinnostuneita opiskelijoita opintopiireihimme, jotta voimme käynnistää ne joskus tulevaisuudessa uudestaan.

Uudet ja nykyiset aktiivit 

Nippolin hallitus koki vuodeksi 2019 täysin uuden sukupolven vaihdoksen, sillä kaikki hallitustoimintaan mukaan lähteneet olivat ensikertalaisia yhdistyksen historiassa ja vuoden 2018 syyskokouksessa täten rekryttyjä aktiiveja. Aikaisempina vuosina yhdistyksen toimintaa on pitkään pitäneet pystyssä enimmäkseen samat kasvot. Suurin osa entisistä aktiiveista on kuitenkin jo valmistuneita opiskelijoita, joten lukuvuonna 2019 yhdistyksen ydintoimintaa lähtivät luotsaamaan aktiiviset tutkinto-opiskelijat. Kuitenkin yhdistykselle perinteiseen tapaan hallituksen puheenjohtaja lähti alkusyksystä 2019 vaihtoon Japaniin, joka vaikutti syksyn tapahtumien järjestämiseen henkilöstövajeen osalta jonkin verran. Puheenjohtaja ehti kuitenkin osallistua sekä Aalto Partyyn että Otasuunnistukseen, joten näissä tapahtumissa järjestäminen oli vielä kohtuullista työmäärän osalta jokaiselle yhdistysaktiiville.

Syksyllä tapahtunut aktiivinen mainostaminen kielikursseilla ja tapahtumissa houkutteli toimintaamme mukaan kuitenkin jälleen jonkin verran uusia satunnaisia auttajia sekä uuden hallituksen jäsenen yhdistysvuodelle 2020. Viime vuosina yhdistyksen tulevaisuus on näyttänyt melko synkältä henkilöstövajeen takia, mutta vuonna 2019 tehdyt uudistukset yhdistyksen rekisteröimisen, someprofiilien, mainonnan ja tapahtuma-aktiivisuuden osalta ovat kuitenkin luoneet hallitukselle toivoa, että Nippoli pystyy sekä jatkamaan toimintaansa että mahdollisesti kasvattamaan tapahtumiensa määrää/kokoa tulevaisuudessa. Vanhat aktiivit ovat osa vielä edelleen tukemassa mukana toimintaa esimerkiksi saunailtojen järjestelyiden avustamisessa. Vuosi 2020 näyttää siis yhdistyksen toiminnan kannalta erittäin valoisalta ja odotammekin pystyvämme rekryämään yhdistykseen uusia aktiivitoimijoita sekä jäseniä tulevan vuoden aikana. Suurin osa vuoden 2019 hallituksesta ja toimareista jatkaa myös vuonna 2020 toimintaansa yhdistyksen parissa.

Nippolin hallitus- ja toimihenkilöluettelo vuonna 2019

Hallitus

Puheenjohtaja                        Simo Homanen

Varapuheenjohtaja                Ville Tele

Rahastonhoitaja                     Kalle Lounela

Sihteeri                                   Elias Arte

Toimihenkilöt 

Emäntä                                    Gaja Kochaniewicz

Tiedottaja                               Simo Homanen

Nettisivuvastaava                  Ville Tele

Ekskursiovastaava                 Leo Kotipalo

Toiminnantarkastajat

Tuomas Mäkinen (varalla Renny Ruha)

Pauli Tuovinen (varalla Aleksi Kontiainen).

Nippolin sosiaalisen median tilit

www.nippoli.fi                        Nettisivut

instagram.com/nippoli_ry    Instagram -tili

twitter.com/nippoli_ry          Twitter -tili

facebook.com/nippoli/         Facebook -sivu

A Collection of News from Facebook, Accompanied by Pictures from Aalto Day & Otasuunnistus

Those who are not in Facebook, here is a fine collection of the biggest news from the past year. Posts are in chronological order and you can find galleries of Aalto Day (3.9.2019) & Otasuunnistus (4. – 5.9.2019) at the end:

13th of March, Nippoli writes in Finnish about Kivako-project, which is at the time, a potential way to bring Japanese lessons back to Aalto:

“Hei vaan kaikille!

Edellisenä perjantaina (8.3.) Nippolin viime vuoden (Tuomas Mäkinen) ja tämän vuoden (Simo Homanen) puheenjohtajat kokoustivat Aallon Kielikeskuksen johtajan Heidi Ronnun ja MONI-tiimin (Aallon vieraiden kielten opetuksen) esimiehen Pasi Purasen kanssa. Kokouksessa tarkoituksena oli keskustella ja tiedustella Aallon japanin kielen opetuksen nykytilasta sekä tulevasta opetussuunnitelmasta japanin osalta.

Voimmekin alustavasti tiedottaa, että kokouksessa meidän tietoomme tuotiin esiin niin kutsuttu Kivako -hanke, joka aloittanee näillä näkymin toimintansa syksyllä 2019 alkaen. Aalto-yliopisto on läheisesti mukana tässä projektissa, jonka tarkoituksena on edistää vieraiden kielten opintopolkutarjontaa suomalaisissa korkeakouluissa sekä alueellisena että valtakunnallisena yhteistyönä. Aallon osalta tämä tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että japanin opetuksessa (nykyisten Metropolian kautta tarjottavien kurssien lisäksi) tapahtuu syksystä lähtien muutos opetussuunnitelmassa eräänlaisena pilottihankkeena, jossa tarkoitus on tarjota näillä näkymin japanin opetusta A1 -tasolta aina A2 -tasolle asti (noin 12 op yhteensä).

Nämä uudet japanin kurssit tullaan toteuttamaan pääsääntöisesti verkkokursseina ns. Digikampus -alustan kautta, mutta kyseisille kursseille mitä luultavammin kaavaillaan myös laadukasta kontaktiopetusta riippuen hankkeen edistymisestä ja opettajan mieltymyksistä opetusmetodien suhteen. Tällä hetkellä japanin opetusta on siis mitoitettu hankkeessa vain neljän 3 op kurssin verran, mutta jatkoa saattaa seurata myöhemmin riippuen kurssien saamasta palautteesta ja rahoituksesta.

Tällä hetkellä on vielä vaikea sanoa tarkemmin näiden tulevien kurssien osalta sen enempää tai japanin kielen tulevaisuuden osalta Aallossa ylipäätänsä, mutta tulemme Nippolissa olemaan läheisesti yhteydessä tämän Kivako-hankkeen toteuttajiin Aallon Kielikeskuksessa jatkossakin, joten tiedotamme asiasta varmasti lisää vielä tämän lukukauden aikana!

Kyseiseen Kivako-hankkeeseen pääsee jo tutustumaan seuraavan osoitteen kautta: http://www.kivako.fi/


10th of April, Kalle Lounela (present treasurer of Nippoli) writes in English what kind of reforms have been carried out by the new board:

“You may have already noticed Nippoli’s fresh new look and that brand new website!

We, the current board of Nippoli, have been working on many things behind the scenes for the past four months, some of which include:
– Nippoli is now officially a registered association!
– New payment methods in our events!
– New membership form!
– New events! (Traditional sauna evenings won’t go away!)
– New LINE-group!

And of course:
– New website!
– New logo!
– New overall badge!
– New social media accounts!

We are also committed working towards improving the state of Japanese language teaching at Aalto University. For this matter we’d like to give a special thanks to previous chairman Tuomas Mäkinen for an amazing work on this part!

—————————

Our new website can be found here:
https://nippoli.fi/

Our new social media accounts are:
https://twitter.com/nippoli_ry/
https://www.instagram.com/nippoli_ry/
https://www.facebook.com/nippoli/ (A page, linked with the group)

Please don’t forget to fill up the membership form if you want to join Nippoli:
https://nippoli.fi/join-us/

You can join the LINE-group by scanning a QR-code in our events!

—————————

Here is our new logo, hope you like it! The carp has been hand drawn by WareliusArt; rest of the design is made by our treasurer.

Big thanks to Oliver Warelius for the carp! Also a new overall badge made by him is under way. (You can check out WareliusArt here: https://www.facebook.com/WareliusArt/)”


25th of July, Tuomas Mäkinen (former chairman of Nippoli) writes in Finnish how Japanese lessons are back after 3 years break:

“2019年9月からアアルト大学のオタニエミキャンパスにて3年ぶりに日本語の授業がまた開催されるとのことです。

https://oodi.aalto.fi/a/opetushaku/haku.html?nimiTaiTunniste=työelämän%20japania&vainIlmKelp=false&nayta=opetus

Kuten aikaisemmin keväällä täällä jo tiedotettiinkin, Aalto-yliopistossa aletaan jälleen järjestämään japanin kielen kursseja vajaan 3 vuoden tauon jälkeen syyskuusta 2019 eteenpäin! Kurssit järjestetään osana Kivako-projektia, joka poikkeaa hieman perinteisestä kontaktiopetuksesta.

Tällä hetkellä Oodissa on jo kaksi kappaletta 3 opintopisteen kursseja (Japani 1 ja Japani 2), joita aletaan siis järjestämään alkavasta syksystä eteenpäin (Japani 1 syksyllä, Japani 2 keväällä). Oodin tietojen mukaan kurssit suoritetaan joko osittain tai kokonaan verkko-opetuksena, tai ns. monimuoto-opetuksena jossa kontaktiopetusta näyttäisi olevan parin viikon välein.

Kannattaa huomioida että kevään kokouksessa oli puhetta myös jatkokursseista (Japani 3 ja 4), mutta ainakin alustavasti tarjolla on vain Japani 1 ja 2. Toisaalta opetuksen palauttamiseen on suhtauduttu hyvin ristiriitaisesti myös Kielikeskuksen sisällä, ja todennäköisesti myös hankkeen vetäjät haluavat ensin kokeilla kepillä jäätä ja suosion perusteella päättää kannattaako jatkokursseja järjestää.

Pidemmälle japanin kielen opinnoissaan ehtineitä asia ei välttämättä kauheasti vielä lohduta, mutta jo japanin kielen palauttaminen Aallon Kielikeskuksen kurssivalikoimaan on mielestäni iloitsemisen aihe. Nippolin aikaisemmat puheenjohtajat (allekirjoittanut ja vuoden 2016 puheenjohtaja Pauli Tuovinen) sekä muut jäsenet ovat tapelleet asian eteen jo monta vuotta, joten sen ansiosta (tai siitä huolimatta) japanin kielen opetuksen tarjoaminen jälleen Otaniemessä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Jos kurssit osoittautuvat suosituiksi, ehkä tulevaisuudessa tarjonta on samalla tasolla kuin vielä muutama vuosi sitten. Kursseille voi ja kannattaa toki ilmoittautua myös opinnoissaan pidemmälle ehtineet, jos ei muuten niin helppojen noppien perässä 😉

Kurssin toteuttamistavan lisäksi kurssin opettaja on myös verrattain uusi (mutta kokenut) kasvo (ja henkilökohtainen tuttuni) pääkaupunkiseudun japanin kielen opetuksen parissa, joten jo senkin takia toivon että kurssit osoittautuvat suosituiksi. Otaniemessä järjestettävät japanin kielen kurssit ovat tärkeitä myös Nippolin toiminnan jatkuvuuden kannalta, joten tietoa uusista kursseista saa ja kannattaa jakaa myös muualle (erityisesti viime tai tänä vuonna opintonsa aloittaneille).

13.9. alkavalle Japani 1 -kurssille voi ilmoittautua 12.8. alkaen. Kursseista ja Kivako-hankkeesta voi lukea tarkemmin alta:
http://www.kivako.fi/2019/04/15/blogi-tuliko-ensin-muna-vai-kana-japanin-kielen-alkeissa-vastaus-on-selva/


3rd of September, Aalto Party:

“Nippoli on tänään pitämässä rastia Aalto Partyssa, tule ihmeessä käymään ja moikkaamaan sekä kuulemaan yhdistyksemme toiminnasta! Mukana myös Roihuvuoren hanamista tuttu japanilainen jalkakylpy jota lämpimästi suosittelemme kokeilemaan!

———–

Nippoli is attending Aalto Party today, come say hi at our tent and hear about our association! We also have the Japanese mobile footbath with us again which we highly recommend trying if you’re interested!”


4th and 5th of September, phone pictures from Otasuunnistus. Huge thanks to everyone who participated in our Kanji checkpoint (Pictures from day two will be uploaded later):